Sivu 1/5

Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 22:02
Kirjoittaja Rekufa
C-katsomon alla olevien kioskien väliseen tilaan pitää ehdottomasti saada pöydät takaisin.
Onkohan tätä kautta mahdollista saada viestiä vietyä eteenpäin. Olen muutaman kerran jutellut asiasta Sportin kioskin myyjälle, mutta se ei ole tuonut tulosta. Olen kuullut useiden katsojien valittavan asiaa. Siis jos ja kun ostat kioskista juoman ja hodarin tai lihapiirakan tms. Sulla on molemmat kädet täynnä kamaa millä ihmeellä kaivat hodarin paremmin paperistaa syötäväksi. Eihän siinä auta muu kuin panna juoma lattialle. Näinkö syöminen on tarkoitettu tapahtuvan. Ehkäpä asia on kokonaan Sportilla tiedostamatta. Joku tais sanoa että halliyhtymä vastaa hallin kalustuksesta. Kyllähän Sportin pitää pystyä tällainen vaatimaan. Yleisön tyytyväiseksi saaminen tuolta osin ei liene ylivoimaisen kallista. 3 kpl niitä pieni kansisia "seisomapöytiä" kioskiasiakkaiden käyttöön väliajalla. Viime ja edellisvuonnakin siinä välitilassa oli olut tynnyreitä, jotka osin hoitivat tuota tehtävää, mutta ei riittävän hyvin.

Toinen asia. Kioskijonotus saatais toimimaan paremmin ja kioskimyynti nopeammin jos jonoja varten laitettais "ohjausnauhat", joita käytetään esim lentokentillä yms ohjaamaan jonoja. Esim C-katsomon alla 3 eri jonoa pitäisi ohjata käytävän suuntaisesti, jolloin jäisi vielä ohikulkijoille tilaa vaikka käytävä onkin kapeahko.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 06:25
Kirjoittaja Tero_22
komppaan,esim play offeissa ja varsinkaan karsintapeleissä oli turha edes miettiä tikkariostoksia. ja niissä normaaleissa runkkaripeleissäkin on jo sen verran jonoa että jonon ja käytävällä liikkuvan (päätyä vaihtavan)ihmismassan kesken syntyy pienehkö ongelma kohdatessa. kioskin eteen voisi laittaa käytävän suuntaisesti vaikkapa pari pätkää samanlaista aitaa,kuin on lipunmyyntipisteiden läheisellä ovella...

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 10:49
Kirjoittaja multakassi
Kioskeista ostamisen sujuvuuden parantaminen vaikuttaisi suoraan myyntiin. Nyt pahimmillaan menee erätauko siihen, että jonotat jotain. Monta kertaa jää ostokset tekemättä pelkästään tuon takia.
Vois miettiä, että kiireellisimpänä aikana kaksi nauhoilla ohjattua jonoa toimis melkein paremmin kuin tuo 4:n kaaos. Jos jonoissa on 1/2 rahastajaa ja muutama tavaroiden noukkija.
Väitän, että jo 2500-3000 katsojan peruspeleissä jää paljon myyntiä saamatta kioskien ongelmien takia.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 11:25
Kirjoittaja Punaviiva
Kun seisoo jonossa ja katsoo kuinka myyjä kaata
muovipullosta juomaa pahvimukiin niin ymmärtää
miksei jono lyhenee.Siinä menee paljon rahaa
Sportilta sivu suun.Ei ole myyjän vika että on
tyhmiä ohjeita.Miksi ei mestiksessä saa
myydä muovipullo ulos kioskista kun kuitenkin
ei saa viedä juomia katsomoon.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 17:22
Kirjoittaja Rocco
Turvallisuuskysymys. Limsapulloja ei saa enää hallissa olla hallussa kenelläkään. Ei kai siinä muuta syytä ole. Pulloja voisi lentää jäälle, joko tyhjinä tai vaikka vessassa vedellä täytettynä. Tekee pahaa jälkeä jos joku saa päähänsä sellaisella heittää.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 19:17
Kirjoittaja user123
Eikö meillä ole minkäänlaista "palaute boksia"??? Moni asia on pielessä ja moneen asiaan löytyisi monia hyviä ratkasuja jotka parantaisivat oltavia ja rahapussia! Meillä ei ehkä kenties vaan oo sellasta ihmistä kenen vastuuksi nousis tälläisetkin asiat... Rupee kyllä pikkuhiljaa ottaa päähän...

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 20:02
Kirjoittaja TCH1978
user123 kirjoitti:Eikö meillä ole minkäänlaista "palaute boksia"??? Moni asia on pielessä ja moneen asiaan löytyisi monia hyviä ratkasuja jotka parantaisivat oltavia ja rahapussia! Meillä ei ehkä kenties vaan oo sellasta ihmistä kenen vastuuksi nousis tälläisetkin asiat... Rupee kyllä pikkuhiljaa ottaa päähän...

Paljon asioita hoituu vapaaehtoistyönä. Itse asiassa suurin osa. Varmaan jos joku haluaisi ottaa vastuulleen nämäkin parannus ehdotukset niin saisi Saarelta tarvittavat apuvälineet. Vapaaehtoisia ei oikeen tahdo vaan löytyä. Kaikki kyllä haluavat erillaisia asioita. Jonkun tarvisi vaan ryhtyä niitä tekemään.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 13:58
Kirjoittaja tnt
user123 kirjoitti:Eikö meillä ole minkäänlaista "palaute boksia"??? Moni asia on pielessä ja moneen asiaan löytyisi monia hyviä ratkasuja jotka parantaisivat oltavia ja rahapussia! Meillä ei ehkä kenties vaan oo sellasta ihmistä kenen vastuuksi nousis tälläisetkin asiat... Rupee kyllä pikkuhiljaa ottaa päähän...


Sportin kotisivuilla on Sportin henkilökunnan yhteystiedot. Ei tarvi olla nobelisti että tajuaa, että tuonnehan se palaute on annettava.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 14:38
Kirjoittaja Prudden
Porissa oli kätevästi vetästy makkaranmyyntikoju "jatkamalla" hallia teltalla yhdestä pari-ulko-ovesta.
Teltta oli siis rakennettu hallin jatkoksi ja siten saatu yksi myyntipiste pois käytäviä tukkimasta. Noita on hellpo pystyttää ja purkaa, joten ei olettaisi olevan liian mahdoton toteuttaa Kuparisaaressakin.

Keväällä jo esitin toiveen, että se tökerö kaari, joka vedetään aina ennen ku Sport luistelee jäälle vedettäisiin kokonaan pois ja tilalle vaikka pelkkää savua ja kohdevaloja. Ei maksais paljoo vaivaa, eikä rahaa ja oikein toteutettuna nostattaa fiilistä.

Lisäksi kun meillä kerran on niitä pyöriviä valoja, joilla heijastetaan jäähän kaikkia logoja, niin aina kun vierasjoukkue luistelee jäälle, voi valot olla pois päältä, joku jäätävä musiikki päälle ja joku kotkalogo liitelemään niillä valoilla vastustajan puolustusalueen ympärille. Silleen, et niin ku kotka saalistamassa tai jotain. :)

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 14:42
Kirjoittaja Pomo
Prudden kirjoitti:Lisäksi kun meillä kerran on niitä pyöriviä valoja, joilla heijastetaan jäähän kaikkia logoja, niin aina kun vierasjoukkue luistelee jäälle, voi valot olla pois päältä, joku jäätävä musiikki päälle ja joku kotkalogo liitelemään niillä valoilla vastustajan puolustusalueen ympärille. Silleen, et niin ku kotka saalistamassa tai jotain. :)


Saisko jostain sellaiset haaskalintujen-kuvioiset (kondomit, vai mitä lie...) valot siihen vastusajan alueelle pyörimään hitaasti kun tulevat jäälle?

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 15:04
Kirjoittaja user123
tnt kirjoitti:
user123 kirjoitti:Eikö meillä ole minkäänlaista "palaute boksia"??? Moni asia on pielessä ja moneen asiaan löytyisi monia hyviä ratkasuja jotka parantaisivat oltavia ja rahapussia! Meillä ei ehkä kenties vaan oo sellasta ihmistä kenen vastuuksi nousis tälläisetkin asiat... Rupee kyllä pikkuhiljaa ottaa päähän...


Sportin kotisivuilla on Sportin henkilökunnan yhteystiedot. Ei tarvi olla nobelisti että tajuaa, että tuonnehan se palaute on annettava.


Olet oikeassa. Maailma lähteekin pyörimään kun yhden puhelun teen Sportin toimistoon...???

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 15:06
Kirjoittaja user123
TCH1978 kirjoitti:
user123 kirjoitti:Eikö meillä ole minkäänlaista "palaute boksia"??? Moni asia on pielessä ja moneen asiaan löytyisi monia hyviä ratkasuja jotka parantaisivat oltavia ja rahapussia! Meillä ei ehkä kenties vaan oo sellasta ihmistä kenen vastuuksi nousis tälläisetkin asiat... Rupee kyllä pikkuhiljaa ottaa päähän...

Paljon asioita hoituu vapaaehtoistyönä. Itse asiassa suurin osa. Varmaan jos joku haluaisi ottaa vastuulleen nämäkin parannus ehdotukset niin saisi Saarelta tarvittavat apuvälineet. Vapaaehtoisia ei oikeen tahdo vaan löytyä. Kaikki kyllä haluavat erillaisia asioita. Jonkun tarvisi vaan ryhtyä niitä tekemään.


Pitää ottaa yhteyttä joo:)

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 15:13
Kirjoittaja Forumadmin
Tätäkin palstaa luetaan ahkerasti, ja täältä on monta ehdotusta otettu käsittelyyn ja osa toteutettukin. Eli tänne vaan palautetta niin viesti menee perille.

T: Ylläpito

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Elo 2009, 16:57
Kirjoittaja Rekufa
OK toivottavasti ne pienet seisomapöydät saadaan sinne C-katsomon alakäytävälle.
Jos homma jää siitä kiinni että tarvitaan esim apuja pöytien paikalleen viemiseen/jostain noutamiseen. Olen käytettävissä. Näen asian niin pienenä ja tärkeänä korjattavana että voin antaa itseni pariksitunniksi tarvittaessa autoineni ja peräkärryinenikin Sportin käyttöön. Ylläpito voinee ottaa tarvittaessa yhteyttä sähköpostiini.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 27 Elo 2009, 21:33
Kirjoittaja Prudden
RoKi ilmoittaa tai ainakin ilmoitti kotisivuillaan hallikartalla, missä on vapaita istumapaikkoja jäljellä kausikorttien myynnissään.
Sportinkin kannattaisi laittaa samanlainen kartta esille, jota päivitettäisiin aina, kun joku paikka on myyty.

Näin ihmisten olisi hellpo löytää oma istumapaikka katsomosta ihan kotikoneelta käsin. Vielä, kun sais nettikaupan, jonka kautta sen paikan voisi siitä valkata ja käydä makselemassa pois. Vauhdittaisi varmasti kausareiden myyntiä, kun ihmiset varaisivat hyvissä ajoin oman paikkansa, ennen ku joku toinen ehtii.
Tämä tietysti vaatii toistaiseksi nyt ainakin sen, että tullaan julkisuuteen tilinpäätöksen kanssa ja katotaan, saako kausikortille ylipäätään vastinetta jos kausi jää torsoksi.
Mutta varmasti vauhdittaisi normaalissa tilanteessa myyntiä. Miettikää.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 28 Elo 2009, 01:32
Kirjoittaja user123
Prudden kirjoitti:RoKi ilmoittaa tai ainakin ilmoitti kotisivuillaan hallikartalla, missä on vapaita istumapaikkoja jäljellä kausikorttien myynnissään.
Sportinkin kannattaisi laittaa samanlainen kartta esille, jota päivitettäisiin aina, kun joku paikka on myyty.


Samaa mieltä. Mutta voitaisiin vaikka aloittaa siitä että ruvettaisiin mainostamaan niitä kausareita... hmmm.. niinkuin esim. 5cm+10cm kokoinen Osta Kausikortti!!! Tai ehkä turha mainostaa sellasta ku vois vahingossa tehdä voittoa... hups!

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 28 Elo 2009, 09:40
Kirjoittaja multakassi
Palkintojen arvonta katsojien kesken takaisin. Ei tartte olla mikään moottorikelkka joka kerta arvonnan kohteena.
Näin oli muutama vuosi sitten, mutta näissä ei kausarin ostaneet olleet mukana.
Nyt on mahdollista nähdä mitkä paikat on myyty ja seisomapaikkaliput on myös numeroito.

Illalliskortti tai kaks tms ei per peli firmaa kaada (paitsi jos nämä ovat niitä yllättäviä menoja)

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2009, 19:56
Kirjoittaja Niksi
Roimela ei enää kuuluttele, koska hän ei enää kuulu Sportin palkkalistoihin...

Mitä vittua täällä taas tapahtuu?

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2009, 20:10
Kirjoittaja Fantasiideri
Niksi kirjoitti:Roimela ei enää kuuluttele, koska hän ei enää kuulu Sportin palkkalistoihin...

Mitä vittua täällä taas tapahtuu?


Vaikka viime aikoina on näitä vähemmän miellyttäviä uutisia tullut, niin ihan joka asiasta nyt ei kannata köyttä alkaa rasvaamaan.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2009, 20:44
Kirjoittaja Juff
Tällainen miete, että kausikorttilainen voisi saada jonkin "salainen" koodi millä hän pääsisi katsomaan ottelun nettistriimiltä. Kun hän kyseisellä ottelupäivänä käyttää tätä koodia niin samalla mahdollinen istumapaikka vapautuisi muille. Tämä vaatisi tietenkin että kausikorttilainen tulisi varata striimi ainakin tunti ennen ottelua jotta istumapaikka tosiaan menisi myyntiin.

Onkohan tämä liian tekninen toimiakseen?

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2009, 20:47
Kirjoittaja Blesk
Fantasiideri kirjoitti:Vaikka viime aikoina on näitä vähemmän miellyttäviä uutisia tullut, niin ihan joka asiasta nyt ei kannata köyttä alkaa rasvaamaan.


Juuri näin! Kannattaa varmasi myös muistaa että mikäli kirjoittelee tyyliin "se ja se on saanut kenkää petoksen vuoksi" jne. niin voipi joutua myös aika raskaasti vastaamaan kirjoituksistaan. Jäitä hattuun.

JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen vinoili osuvasti Keskisuomalaisen Ilkka Kulmalalle:
"Urheilutoimittajat... He kirjoittavat nykyään lähinnä taloudesta ja lääketieteestä... Ymmärtämättä niistä mitään..."

...totuuden siemenhän asiassa on. Ehkäpä meidän foorumistienkin olisi syytä keskittyä lätkään?

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 01 Syys 2009, 20:56
Kirjoittaja v70
Kahvinmyynti siirrettävä erilliseksi makkarakojuista,lisää turhaa jonoa jota on muutenkin kohtuuttomasti käytävän kokoon nähden.Tai lisättävä pelkkiä kahvinmyyntikojuja,pääasia että jonot vetää ettei erätaukoa tarvi kokonaan viettää jonossa.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 08 Syys 2009, 12:13
Kirjoittaja Prudden
80-luvulla oli siinä kaupunginpuoleisen, katsomon sisääntulon yläpuolella sellanen taulu, johon annettiin aina Sportin omille pelaajille pisteitä ottelun jälkeen.
Sitä oli ihan kiva kattella, vaikka se ei mikään virallinen pistetaulukko ollutkaan. Näki vähän, kuka on pelannut kauden aikana kotipelit hyvin.
Ei pitäs maksaa hirveitä toteuttaa.

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 18 Syys 2009, 20:00
Kirjoittaja kistrand
Olin viikonloppuna Berliinissä työasioissa ja sattui niin hyvin että Eisbärenilla oli kotiottelu sunnuntaina Nurnbergia vastaan. Mun täytyy kyllä sanoa että onhan meillä suomessa hirveästi parannettavaa ottelutapahtuman suhteen. Valtava meteli oli jo ennen ottelun alkua ja jatkui koko pelin aikana. Ja vaikka hallissa oli 14000 katsojaa kaikki olivat taputuksineen fanien lauluissa mukana. Kun fanit lauloi että "nouskaa ylös Eisbärenille" koko prkln halli seisoi. Muusiikki oli kovaa ja aika raskasta ja sai hyvän tunnelman päälle (ei mitään eurohumppaa siis). Tässä ote toisesta ottelusta, mutta sama pre-game meininki oli sunnuntainakin:

http://www.youtube.com/watch?v=vV6vrBMm ... re=related

Re: Ottelutapahtuman kehittäminen

ViestiLähetetty: 06 Helmi 2010, 23:54
Kirjoittaja Shearer
Sport voisi kehittää edelleen tätä videotouhua esim. seuraavasti:

Päivä ennen jokaista kotipeliä tulisi kotisivuille videon muodossa otteluennakko, jossa näytettäisiin vaikka vähän highlightseja jonkun rock-musiikin säestyksellä (kts. lähes minkä tahansa NHL-joukkueen kotisivut) ja sen jälkeen vaikka valmentajan tai pelaajan haastattelu tulevasta pelistä, pureutuminen tulevaan vastustajaan "seuraa heitä tai sitä"-hengessä ja vielä soitto vastustajan valmentajalle, sen nauhoittaminen ja soittaminen videolla.

Jääkiekkokausi kestää n. 7-8 kuukautta joten jokaisesta pelaajasta voisi tehdä n. 10-15 minuutin ns. pelaajakortin ja julkaista niitä yksi viikossa koko kauden läpi, jolloin viimeinen ilmestyisi maaliskuussa ja koko joukkue tulisi esiteltyä.

Lisäksi vaikka TOP5 maaleja, mokia, torjuntoja, taklauksia jne... näitähän ihmiset katsovat mielellään.

Ja tottakai kaikkeen mitä sivuilla julkaistaan hommataan mainostajia (ja tietysti pirun kalliiseen hintaan), esim. ennakon teille tarjoaa Oy Yritys Ab. Kts. NHL-lähetykset joissa on kaikki Mc Donalds shootoutit ja Cadillac penalty killing touhut.

En tiedä millainen porukka noita Sportin videoita tekee ja onko tällaiseen resurssit mutta tuli vain mieleen kun tässä katselen tuota Montreal-Pittsburgh matsia. Lisäksi Toronton nettisivuilla on kaikki mahdollinen jota vain voi keksiä, joten sieltäkin kannattaa käydä hakemassa ideoita. Parhailta kannattaa ottaa mallia ja NHL-joukkueet ovat todella paljon eurooppalaisia edellä näissä jutuissa.

Sport on oikealla asialla kun on lähtenyt kehittämään ottelutapahtumaa, sillä nykyisellään siinä ei ole mitään uutta n.2300:lle 2500:sta katsojasta. Jopa taukomusiikin pystyy arvaamaan oikein.