Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

Jääkiekkokeskustelua laidasta laitaan. Pelaajat, ottelut, valmennus ym. kaikki tämän otsikon alle. Diskussion även på svenska - gärna även under egna rubriker.

Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 01 Huhti 2012, 12:12

Hivenen on ennenaikaista alkaa miettiä ensikauden kausikorttiasioita, mutta jos pelataan SM-Liigassa, lienee hirveä kiima ostaa kausikorteja ja suurin osa hallista myytäneenkin suoraan kausikorttilaisille.
Jos taas pelataan Mestistä, taantunee kiinnostus aika varmasti entisestään. Millä sitten saada ihmisiä katsomoon, jos ja kun pelaajabudjettiakin täytynee kasvattaa ja ilmeisesti aika massivisestikin? Sportin menestys Mestiksessä alkaa kääntymään sitä vastaan. Tarkoittaen sitä, että suuri joukko jää tulematta SaPKoa ja LeKiä jne. vastaan katsomaan peliä, koska niistä ei enää saada oikeen mitään marraskuun harmaassa keskiviikko-illassa, raskaan työpäivän jälkeen.

Yksi ehdotus olisi "sitouttaa" ihmisiä koko kaudeksi, kuten nyt "sitoutettiin" liigakarsintoihin innovativisella ja todella hyväksi todetulla "kausikortilla".

HPK on alkanut myymään ensi kauden kausikorttejaan ja koska sielläkin on taantumaa otteluiden katsojamäärissä, ovat he yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa viritelleen kausikorttien osatjille arvontoja. Voitot ovat jopa huikeita, kuten Kreikan matkoja ja lippupaketteja mm-kisoihin. Mitään ihan näin massiivisia palkintoja ei varmaan saatasi aikaiseksi, mutta jotain kouriintuntuvaa kuitenkin, esim. Prisman 500eur lahjakortteja, Amarillon 100eur lahjakortteja jne.

Käsittääkseni tälle kaudelle ollaan myyty noin 1100 kausikorttia. Jos tällä täkyllä päästäisiin esim. 1500-1700 kausikorttiin, voitaisiin huomattavasti helpommin budjetoida ensi kauden katsojalukuja ja tulotkin olisivat varmaa rahaa. Esim. 500kpl x à-hinta ka. 350eur / kausikortti teikisi jo varmaa tuloa ensi kaudelle 175.000 eur, eli pari kovanluokan liigapelaajaa (esimerkkeinä omat suosikit Luomala-Kuusela tehokaksikko). En tietenkään osaa sanoa, paljonko maksavat, mutta esimerkkinä kumminkin.

Tässä vielä linkki HPK:n sivulle, josta voi benchmarkata tuota kausikorttien kampanjaa. LINKKI.

Jotta kausikorttien myyntiin saataisiin räjähtävä lähtö, pitäisi asettaa suhteellisen aikainen dead line ostaa omansa, että pääsee osallistumaan arvontaan. Esim. toukokuun loppuun mennessä tms.

Tässä vielä HPK:n kausikorttien hinnat vertailtaviksi.
Kausikorttien hinnat.
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 01 Huhti 2012, 18:54

Jos jäämme Divariin niin Sportin myymistä helpottaisi kovasti se että kerrotaan heti käynnissä olevan sarjan jälkeen että yritetään taas tosissaan Divarin voittoon ja sitä kautta nousemaan ylöspäin. Ei se myy että markkinoidaan tai puhutaan tavoitteena olevan kotietu pleikkaripeleihin.
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja multakassi » 03 Huhti 2012, 14:02

Eikai joukkuetta kannateta sen mukaan onko odotettavissa voittoja tai liigalousua?

Kumpaa sarjaa sitten pelataan niin kausari hankitaan.
multakassi
 
Viestit: 459
Liittynyt: 28 Tammi 2008, 13:20

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 03 Huhti 2012, 15:10

Ongelma ei ole siinä, ostatko sinä tai minä kausikortin, vaan siinä, tuleeko otteluihin runkosarjassa 1700katsojaa, vai 2200 katsojaa.
Tälläkin kaudella porukka alkoi käydä otteluissa vasta, kun otteluissa alkoi panokset kasvamaan, joten kyllä kaikki keinot "sitouttaa" sitä suurta yleisöä ovat tervetulleita.

Silloin on sama, käykö se n. 500 "lisähenkeä" katsomassa otteluita, vai ei, kun rahat on kausikortista jo saatu.

Olet juuri oikeassa siinä, että Sportia mennään katsomaan, oli sarjataso mikä tahansa, mutta näinhän tuo suuri massa ei vaan valitettavasti toimi. Tätä kevätkiimaa voidaan, kuten tiedät hyvin kutsua myös lyhenteellä GH ja pidemmällä kaavalla glory Hunterismi. :)
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 03 Huhti 2012, 23:06

Parasta mitä nyt olisi niin seurajohto tulisi jo huomenna julkisuuteen lanseeraamaan ens kauden tavoitteeksi liigapaikka. Näin yleisö ja kaikki sidosryhmät jaksaisivat kesän odottaa sen kiiman alkamista. Nyt ne kaikki miljonäärit ympäri Pohjanmaata liikkeelle ja nostamaan Kotka sinne minne se kuuluu - SM-liigaan. Enää en halua lukea lehdistä miljonäärien juttuja: Sponssaisin, mutta kukaan ei oo kysynyt. Nyt herätys ja esiin heti!!
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja BussiKUSKI » 03 Huhti 2012, 23:17

SPORTTIKOTKA kirjoitti:Parasta mitä nyt olisi niin seurajohto tulisi jo huomenna julkisuuteen lanseeraamaan ens kauden tavoitteeksi liigapaikka. Näin yleisö ja kaikki sidosryhmät jaksaisivat kesän odottaa sen kiiman alkamista. Nyt ne kaikki miljonäärit ympäri Pohjanmaata liikkeelle ja nostamaan Kotka sinne minne se kuuluu - SM-liigaan. Enää en halua lukea lehdistä miljonäärien juttuja: Sponssaisin, mutta kukaan ei oo kysynyt. Nyt herätys ja esiin heti!!



Lue toi uusimman uutisen otsikko, kylläkin se voi olla vahinko...
http://www.vaasansport.fi/ajankohtaista/sm-liiga-siirtyi-vuodella.808
Sportille kuuluu iso kiitos siitä, että pärjään täällä.
– Petteri Lindbohm
BussiKUSKI
 
Viestit: 988
Liittynyt: 01 Elo 2005, 15:03

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 03 Huhti 2012, 23:55

Hiltunen tule ja kerro meille ne lupaamasi hyvät uutiset. Nyt ne tulisivat paikalleen. Liittyykö talouteen, jäähalliin, sarjasysteemeihin vai pelaajiin vai mihin? Tätä jäädään nyt odottamaan ja tiedän että en ole ainut.
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja tommi » 04 Huhti 2012, 00:23

Nyt vaaditaan tekoja Vaasan elinkeinoelämältä. Sportin organisaatio on kunnossa, urheilupuolen toimivuudesta osoituksena kaksi viiriä. Sport kehittää toimintaansa, mutta nyt tarvitaan rahaa. Ja nyt myös Sportin tulee tehdä selväksi, että liigaan yritetään jos vaadittava rahasumma saadaan kasaan, siinä olis pallo heitetty rahoittajille. Jos Sport todella halutaan liigaan, NYT on aika toimia! Niin paljon on heitelty tota et nyt pitää tukea Sport liigaan. Missä olette kun pitäis koota tarpeeksi kova joukkue joka mahdollistaa nousun? HERÄTYS!

Heittäisin pallon myös vanhemmille vaasalaispelaajille, A-junnuille ja B-junnuille jotka lähtee muualle. Missä on lojaalius? Tässäkö kiitos? Olisko jo aika antaa Sportille jotain takaisin? Luulis myös Oskar Osalalla olevan varaa jonkinlaiseen rahalliseen panokseen.
tommi
 
Viestit: 816
Liittynyt: 01 Elo 2005, 16:51
Paikkakunta: Vaasa

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja v70 » 04 Huhti 2012, 13:50

morooni kirjoitti:
SPORTTIKOTKA kirjoitti:Parasta mitä nyt olisi niin seurajohto tulisi jo huomenna julkisuuteen lanseeraamaan ens kauden tavoitteeksi liigapaikka. Näin yleisö ja kaikki sidosryhmät jaksaisivat kesän odottaa sen kiiman alkamista. Nyt ne kaikki miljonäärit ympäri Pohjanmaata liikkeelle ja nostamaan Kotka sinne minne se kuuluu - SM-liigaan. Enää en halua lukea lehdistä miljonäärien juttuja: Sponssaisin, mutta kukaan ei oo kysynyt. Nyt herätys ja esiin heti!!



Juuri näin, nyt olisi oikea aika ilmoittaa selkeästi tavoitteet ja rahasummat mitä tarvitaan. vaasassa on hype päällä ja se pitää käyttää hyödyksi. nyt ne uudet markkinointihenkilöt liikenteeseen ja kerjuulle, kyllä vaasasta rahaa löytyy!


Kannattaisi vähän laajentaa ja vaihtaa ton (Vaasan) sana koko pohjanmaaksi.Nimittäin Vaasasta sitä rahaa EI löydy riittävästi.
v70
 
Viestit: 338
Liittynyt: 18 Loka 2008, 00:05

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja torspo » 04 Huhti 2012, 13:52

Hyvänä kannustimena kausikortin ostoon jo tässävaiheessa kevättä voisi toimia ”huomisen pelin ostetut liput”. Eli pieni hyvitys kausikortista, 6. karsintapelin lippua vastaan. Ei koko sumaa, mutta edes osa.

Ja muutenkin pikaisesti kausarit myyntiin. Mukaan vaan kova myyntipuhe, jossa julistetaan selkeästi tavoite liiga noususta.
torspo
 
Viestit: 106
Liittynyt: 10 Huhti 2009, 22:18

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja v70 » 04 Huhti 2012, 13:54

Saisinkohan ton kausikortin osamaksulla ?? Niemi voisi bisnesmiehenä kehitellä jotain uutta,se takaisi seuralle kuitenkin niitä varmoja tuloja.
v70
 
Viestit: 338
Liittynyt: 18 Loka 2008, 00:05

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 04 Huhti 2012, 14:35

torspo kirjoitti: ”huomisen pelin ostetut liput”. Eli pieni hyvitys kausikortista, 6. karsintapelin lippua vastaan. Ei koko sumaa, mutta edes osa.


Itsekin ko. 102 eur "paketin" ostaneena en taas kaipaa mitään hyvitystä. Jos alettaisiin esim. ensi kaudelle hyvittämään jotain, olisi pois lipunmyynnistä kyseiseltä ottelulta/otteluilta pois ja uskon, että me tämän 102eur paketin ostaneet olemme juuri niitä, jotka jokatapauksessa käy noissa otteluissa. Lisäksi miten tuo hyvitettäisiin kausikorttilaisille ylipäätään? nuokin rahat vaan kassaan ja parempaa miestä askiin. On niin pieni summa rakkaan seuran kannattamisesta, että en ainakaan halua mitään hyvityksiä.

torspo kirjoitti:Ja muutenkin pikaisesti kausarit myyntiin. Mukaan vaan kova myyntipuhe, jossa julistetaan selkeästi tavoite liiga noususta.

Tämä on totta. Ihmiset ostaa kausareita huomattavasti herkemmin, kun on odotettavissa, että pitkälle mennään. Tässä on tietysti se vaara, että markkinoidaan "valheellisesti" liiann hurjilla ja katteettomilla lupauksilla kausikortteja ja ostajat pettyvät siihen, mitä sitten rahalla saakaan ja se taas näkyy helposti taas seuraavien kausikorttien myynnissä negatiivisesti.

Toivonkin sydämmestäni, että Sport julkistaa pari todella kovaa nimeä heti kärkeen aikasin keväällä, vielä kun ihmisillä on kiima päällä. Kesällä se vaan meinaa tuo jääkiekko ja ne muistot hyytyä ja kausarikin sitten jäädä ostamatta. Nyt pitää takoa, kun rauta on vielä kuumaa. Se hehku tosin jäähtyy todella nopeasti, joten nyt pitää toimia.
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja sportfani96 » 04 Huhti 2012, 16:50

Prudden kirjoitti:
torspo kirjoitti: ”huomisen pelin ostetut liput”. Eli pieni hyvitys kausikortista, 6. karsintapelin lippua vastaan. Ei koko sumaa, mutta edes osa.


Itsekin ko. 102 eur "paketin" ostaneena en taas kaipaa mitään hyvitystä. Jos alettaisiin esim. ensi kaudelle hyvittämään jotain, olisi pois lipunmyynnistä kyseiseltä ottelulta/otteluilta pois ja uskon, että me tämän 102eur paketin ostaneet olemme juuri niitä, jotka jokatapauksessa käy noissa otteluissa. Lisäksi miten tuo hyvitettäisiin kausikorttilaisille ylipäätään? nuokin rahat vaan kassaan ja parempaa miestä askiin. On niin pieni summa rakkaan seuran kannattamisesta, että en ainakaan halua mitään hyvityksiä.

niin siis mielummin ei hyvitetä.. ja olisin itsekkin valmis maksamaan jos järjestettäisiin joku sport tapahtuma tai muuten vaan kolehtia, vaika että jokainen antaa 10 e sportille johonki kassaa heti kauden alkuun ja jotaki olisin itse valmis maksamaan ei iso summa, mutta jos kaikki laittaisivat nii voitaisiin nopeammin tehdä tuloksia.. on se niin rakas seura että monet olisivat valmiita tekemään jotakin jos rahaa tarvitaan!
sportfani96
 
Viestit: 51
Liittynyt: 02 Maalis 2011, 23:02

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja torspo » 04 Huhti 2012, 19:35

sportfani96 kirjoitti:
Prudden kirjoitti:
torspo kirjoitti: ”huomisen pelin ostetut liput”. Eli pieni hyvitys kausikortista, 6. karsintapelin lippua vastaan. Ei koko sumaa, mutta edes osa.


Itsekin ko. 102 eur "paketin" ostaneena en taas kaipaa mitään hyvitystä. Jos alettaisiin esim. ensi kaudelle hyvittämään jotain, olisi pois lipunmyynnistä kyseiseltä ottelulta/otteluilta pois ja uskon, että me tämän 102eur paketin ostaneet olemme juuri niitä, jotka jokatapauksessa käy noissa otteluissa. Lisäksi miten tuo hyvitettäisiin kausikorttilaisille ylipäätään? nuokin rahat vaan kassaan ja parempaa miestä askiin. On niin pieni summa rakkaan seuran kannattamisesta, että en ainakaan halua mitään hyvityksiä.

niin siis mielummin ei hyvitetä.. ja olisin itsekkin valmis maksamaan jos järjestettäisiin joku sport tapahtuma tai muuten vaan kolehtia, vaika että jokainen antaa 10 e sportille johonki kassaa heti kauden alkuun ja jotaki olisin itse valmis maksamaan ei iso summa, mutta jos kaikki laittaisivat nii voitaisiin nopeammin tehdä tuloksia.. on se niin rakas seura että monet olisivat valmiita tekemään jotakin jos rahaa tarvitaan!


Itse olen myös noita vaki katsojia.
Ajattelin seuraavasti: Osta kausari ennen 30.4.2012 ja tuo 6. karsintapelin (pelaamaton kotipeli) lippu toimistolle, niin saat 20 euroa alennusta kausikortin hinnasta.
Eli jos kortti maksaa joitain satoja koko kaudelle 2012-2013, niin ei tuo 20,- vastaantulo kaada mitään. Ja näin seura saisi jo nyt rahoja kaudelle 2012-2013.

Täytyy kyllä myöntää, että tämä 102,- "paketti" oli seuralta hyvä veto. Näitä lisää.
torspo
 
Viestit: 106
Liittynyt: 10 Huhti 2009, 22:18

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 03 Touko 2012, 22:23

Jaahans. Kausarien myynti on näemmä alkanut. Nyt ei puhuta mitään etuosto-oikeuksista tai mitä kausikortit sisältää.
Mitähän nämä First Class Gold (koko kausi), First Class Silver (koko kausi) ja First Class Bronze (koko kausi) mahtavat sisältää? Pelkän runkosarjan? Play offsit? Karsinnat? Jos ei, niin onko etuosoto-oikeutta? Hinnat nyt ovat ainakin nousseet, jos ei muuta tieto tuosta saa irti.

Alkaa haiskahtamaan Kummolan toiminnalta.
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 03 Touko 2012, 23:01

Kausikorttimyyntiin vauhtia pelaajasopimusten julkaisulla. BTW - kävin Vaasassa pitkästä aikaa ja aina on pannut silmään se miten Sport ei ole koskaan kaupungilla näkynyt. Nyt näin kaupunkidösän jossa oli Sportin isot mainokset, huippua. En tiedä sitten onko jo näin kauan ollut. Näin sen pitäisi laajemminkin olla. Aina ihailen Hifkin mainoksia, niissä on asennetta.
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja TCH1978 » 04 Touko 2012, 08:48

Prudden kirjoitti:Jaahans. Kausarien myynti on näemmä alkanut. Nyt ei puhuta mitään etuosto-oikeuksista tai mitä kausikortit sisältää.
Mitähän nämä First Class Gold (koko kausi), First Class Silver (koko kausi) ja First Class Bronze (koko kausi) mahtavat sisältää? Pelkän runkosarjan? Play offsit? Karsinnat? Jos ei, niin onko etuosoto-oikeutta? Hinnat nyt ovat ainakin nousseet, jos ei muuta tieto tuosta saa irti.

Alkaa haiskahtamaan Kummolan toiminnalta.


http://www.vaasansport.fi/hinnasto/kausikortit/
"First Class kortit oikeuttavat kaikkiin Sportin kotiotteluihin Mestiksessä, finaalit mukaanlukien. Mahdollinen SM-Liigakarsinta ei sisälly kausikorttiin.
Runkosarja kortit oikeuttavat kaikkiin Sportin kotiotteluihin Mestiksessä runkosarjan aikana."

Nuo Gold, Silver ja Bronze viittaavat katsomolohkoihin, katsomolohkot lukee siinä alemmalla rivillä.
TCH1978
 
Viestit: 320
Liittynyt: 11 Helmi 2007, 21:40
Paikkakunta: Vaasa, Helsinki

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja multakassi » 04 Touko 2012, 10:43

Ja onko ensimmäistä kertaa kun kausarin omistajat saa seuraavalle kaudelle oikeasti etua hinnassa. Kallista tuo lysti on silti, mutta eipä tuolta poiskaan voi olla.
Ostajan riski, jos ei mestaruuteen asti mennäkkään noilla first class korteilla. Ja aika iso sellanen. Tämä voi karsia mahdollisia ostajia aika paljon.
multakassi
 
Viestit: 459
Liittynyt: 28 Tammi 2008, 13:20

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 04 Touko 2012, 23:44

TCH1978 kirjoitti:finaalit mukaanlukien. Mahdollinen SM-Liigakarsinta ei sisälly kausikorttiin.

Jaa, toi tekstiosuus oli näemmä nyt lisätty tuonne kausikorttien sekaan. Edelleenkään ei puhuta mistään etuosto-oikeudesta esim. mahdollisiin karsintoihin. Tuskin tuleekaan siis ja saa taistella glory huntereiden kanssa omasta paikastaan verissäpäin. Kivaa!
TCH1978 kirjoitti:Nuo Gold, Silver ja Bronze viittaavat katsomolohkoihin, katsomolohkot lukee siinä alemmalla rivillä.
Joo, ton kyllä huomasin ja tiesinkin.

Niin ja kuten joku toinen tuossa jo huomautti, aika *sensuroitu* kalliita SaPKo-otteluita tiedossa, jos narahdettaisiin esim. ekalle rundille playoffseissa. Kiitos tästäkin. Eikö kausikorttien tarkoitus ole sitouttaa porukkaa, ei karkoittaa?

Seisomakatsomon kausikortissa on kyllä järkeä, mutta näissä First Classeissa ei sitten mitään järkeä. Eikös runkosarjan otteluita tule se about 25kpl ja jos lippuhinnat esim. C7 katsomossa maksaa yksittäislippuna 16eur / peli tekee tuo 16eur x 25 kpl =400eur. Kausikorttina sama paikka taas 475eur. Tappiota runkosarjan osalta siis -75eur. No, jos tuliskin vain se minimi, eli 3 ottelua PO:ssa, maksaisi yksi lippu 25eur, eli varmasti enemmän,kuin irtolipun ostajille.

Missä taas kiitos niille kannattajille, jotka käyvät jokaisessa ottelussa ja ostavat vieläpä oheistuotteista niissä?
Tuntuu jotenkin, että koko organisaatiossa on nyt noussut sitä itseään päähän tässä huumassa. Aivan samalla tavalla, kuin se näkyy Jämsän puheissa, koskien aivainpelaajien sopimusneuvotteluja. Kyllä se hyvä "imukin" saadaan tukahdutettua kivasti, kun oikeen osataan sössiä. Ihan vaan tiedoksi.

Nyt ei ole varaa kyllä keulia yhtään. Ei se talous ole edelleenkään kunnossa ja kun tällä tavalla karkoitetaan aktiivifaneja ostamasta runkosarja kausikortteja, voidaan olla ihan varmoja, ettei talous ainakaan tästä myöskään parane.

Se on hyvä muistaa, että vaikka kaksi kautta on tullut miracle on ice putkeen, ei se tarkoita, että niitä tulisi joka kausi jatkumona.

Sori avautuminen, mutta tällänen suoranainen ylimielisyys saa kyllä haritsemaan, hankkiiko sittenkään sitä kausikorttiaan ensi kauden tylsään ja harmaaseen Mestiksen runkosarjaan. Vielä, kun aina on joka kausi niitä kotiotteluita runkosarjassa, joita ei sitten työ- ym kiireiltään pääsekään katsomaan, niin nousee aina vaan yksittäisen ottelun hintalappu, kun kannattaa seuraa ja ostaa kausikortin. Ei hyvää päivää. Taas amatöörit suhaamassa asialla. Ei viittitä oikeesti pilata ja karkottaa niitä lypsäviä lehmiä, eihän? Vähän edes sitä talousmatematiikan ja markkinointistrategioiden tuntemusta, Kiitos! Vaikka strategia se on p-askakin strategia.
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Fedorov » 05 Touko 2012, 13:20

Prudden kirjoitti:Eikös runkosarjan otteluita tule se about 25kpl ja jos lippuhinnat esim. C7 katsomossa maksaa yksittäislippuna 16eur / peli tekee tuo 16eur x 25 kpl =400eur. Kausikorttina sama paikka taas 475eur. Tappiota runkosarjan osalta siis -75eur. No, jos tuliskin vain se minimi, eli 3 ottelua PO:ssa, maksaisi yksi lippu 25eur, eli varmasti enemmän,kuin irtolipun ostajille.

Missä taas kiitos niille kannattajille, jotka käyvät jokaisessa ottelussa ja ostavat vieläpä oheistuotteista niissä?
Tuntuu jotenkin, että koko organisaatiossa on nyt noussut sitä itseään päähän tässä huumassa. Aivan samalla tavalla, kuin se näkyy Jämsän puheissa, koskien aivainpelaajien sopimusneuvotteluja. Kyllä se hyvä "imukin" saadaan tukahdutettua kivasti, kun oikeen osataan sössiä. Ihan vaan tiedoksi.

Ei viittitä oikeesti pilata ja karkottaa niitä lypsäviä lehmiä, eihän? Vähän edes sitä talousmatematiikan ja markkinointistrategioiden tuntemusta, Kiitos! Vaikka strategia se on p-askakin strategia.

Niin no mutta laskitko jos tuleekin maksimit PO-ottelut, silloinhan tuo hinta on halpa. Ja onhan noissa etuosto-oikeus mahollisiin liigakarsintoihin. Taidat valitettavasti olla niitä harvoja joka nipottaa muutamasta eurosta? Kaikki piti tälläkin kaudella siitä 102€-paketista vaikka tiesi että sitä kolmatta otttelua ei välttämättä edes tule.
10.03.2018
Fedorov
 
Viestit: 455
Liittynyt: 02 Huhti 2009, 21:01
Paikkakunta: Mustasaari

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Prudden » 05 Touko 2012, 13:40

No mä olin yksi niistä, jotka maksoi tuon muitta mukisematta. Sä et taida itse harrastaa noita First Class-kortteja, kun et ymmärtänyt pointtiani?
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Fedorov » 05 Touko 2012, 16:57

Prudden kirjoitti:No mä olin yksi niistä, jotka maksoi tuon muitta mukisematta. Sä et taida itse harrastaa noita First Class-kortteja, kun et ymmärtänyt pointtiani?
Mikä pointtisi oli? Alennusmyynti kausikorteille? A3 katsomossa olin korttini kanssa jokaisessa ottelussa.
10.03.2018
Fedorov
 
Viestit: 455
Liittynyt: 02 Huhti 2009, 21:01
Paikkakunta: Mustasaari

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja hocky spoårt » 11 Touko 2012, 17:11

ois hauska jos sivuilla tulisi joku kausikortti mainos video tai jotain, esim TUTO on aika hauskoja klippeja pelaajastasi joka tulee yks viikossa että kiinostus pysyy korkeella.http://www.youtube.com/watch?feature=pl ... tyvxjQuH8c Tai jotain tavoitteet yleisökeskiarvosta runkosarjassa, esim jos on yli 2400/ottelu hankimme KOVAN luokan vahvistus tammikuusa. Nyt tuntuu että ei tapahtu mitään paitsi pelaajasopimuksia kerran kuukadessa.
hocky spoårt
 
Viestit: 110
Liittynyt: 15 Maalis 2011, 18:33

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja tommi » 12 Touko 2012, 03:49

Hieno kuningasidea tää kausikortti invapaikoille hintaan 240e. Muille paikoille kausikortti on halvempi kuin koko kausi irtolipuilla, mutta invapaikoille kausikortti on kalliimpi kuin irtoliput. Niin ja seisomakausarihan on 179e. Liigassa halleissa jossa on seisomapaikkoja invakausarit ja seisomakausarit on samanhintaiset.

Juniorit ja vammaiset on jo otettu riiston kohteeksi, seuraavalla kaudella eläkeläiset? Ai niin nekin on jo. Nostakaa ennemmin niitten katkarapuleipäkatsomoiden hintoja. Siellä sitä varallisuutta on.
tommi
 
Viestit: 816
Liittynyt: 01 Elo 2005, 16:51
Paikkakunta: Vaasa

Re: Kausikorttien myyntiin vauhtia kaudelle 2012-13

ViestiKirjoittaja Tapio Osala » 12 Touko 2012, 13:48

tommi kirjoitti:Liigassa halleissa jossa on seisomapaikkoja invakausarit ja seisomakausarit on samanhintaiset.



Niin on Vaasassakin. Hinnaston sanamuotoa tarkennettiin juuri. Kyse on omasta nimikoidusta pyörätuolipaikasta, inva-katsomon eturivistä. Se on verrattavissa omaan istumapaikkaan mutta on silti istumapaikkakausikorttia halvempi.

Liikuntaesteisen kausikortti saman hintainen kuin seisomapaikan kausikortti, mutta silloin ei ole omaa vakiopaikkaa.
Tapio Osala
 
Viestit: 355
Liittynyt: 26 Heinä 2005, 18:16

Seuraava

Paluu Keskustelut - Diskussion

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa