fanitoiminta

Jääkiekkokeskustelua laidasta laitaan. Pelaajat, ottelut, valmennus ym. kaikki tämän otsikon alle. Diskussion även på svenska - gärna även under egna rubriker.

fanitoiminta

ViestiKirjoittaja jösta » 30 Syys 2015, 00:25

hei hei kaikille

päätin nyt kirjoittaa tässä kun näköjään sundomstå on käytännössä ainoa seisoma katsomo enään hallissa itseäni häirinneeseen asiaan nimittäin käytökseen ja kielenkäyttöön olen tässä nyt itse parivuotta käynyt vain fanipäädyssä ja todennut että joillakin siellä käytös on välillä jopa todella törkeää ja kielenkäyttö todella ala kastiin

eikä pidä nyt olettaa että haluan tunteen pois katsomosta kokonaan päin vastoin pidän siitä että siellä on tunnetta ja eläydytään peliin mutta se jatkuva keskisormen heiluttelu ja kiroilu mikä minua häiritseee itselläni ei ole lapsia mutta jos olisi en todellakaan toisi heitä fanikatsomoon oppimaan huonoa käytöstä

ymmärrän että joskus roiskuu ylitse mutta ei sentään voi olla että joka käänteessä korostetaan sanomaa "voima sanoilla" esimerkiksi kun kuuluu sielä puhuja pöntöstä ensimmäisenä että " nyt v***u jokainen kädet ylös" en varmasti nosta käsiä koska tuonkin voisi ilmaista mielestäni paremmin tai kun viereisessä istuma katsomossa istuu vieras fani niin saa huudon pedofiili ei ole mun mielestäni mitenkään oikea paikka huutaa ko. asiaa (tiesikö huutajakaan mitä huutaa?)

eikä pidä luulla että olen hienosta edustava hieno helma vaan olen vain huolestunut tuonkin toiminnan tulevaisuudesta koska moni jo useita vuosia hallilla käynyt tuttuni kieltäytyy nykyään tulemasta sinne juuri mainitsemieni asioiden takia että ennen kuin me fanit päästämme seuran niskaan täyslaidallisen lippujen hinnoista niin voisimmeko katsoa itseämme ja miettiä voisiko esimerkiksi kielen käyttöä siistimällä saada myöskin lapsi perheitä hallille enemmän?

kiitos ja anteeksi enkä myöskään halua loukata ketään vaan saada pienen ajatuksen jokaiselle miten kaikki voisi viihtyä paremmin hallilla

ps. modet voi sitten korjata kirjoitus virheet jos häiritsee oikein kovasti
jösta
 
Viestit: 35
Liittynyt: 17 Huhti 2013, 12:07

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja 65200 » 01 Loka 2015, 13:32

Saanko arvata? suosikkiruokasi on katkarapuvoileivät?
65200
 
Viestit: 5
Liittynyt: 01 Loka 2015, 13:30

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja -06- » 01 Loka 2015, 15:42

jösta kirjoitti:ymmärrän että joskus roiskuu ylitse mutta ei sentään voi olla että joka käänteessä korostetaan sanomaa "voima sanoilla" esimerkiksi kun kuuluu sielä puhuja pöntöstä ensimmäisenä että " nyt v***u jokainen kädet ylös" en varmasti nosta käsiä koska tuonkin voisi ilmaista mielestäni paremmin


Eli änget itsesi fanikatsomoon ja kieltäydyt osallistumasta. Kun kaikki muut paitsi sinä ja pari sinuntapaista janaria kieltäytyy yhteisestä toiminnasta, vedät herneen nenään. Just niin.

jösta kirjoitti:tai kun viereisessä istuma katsomossa istuu vieras fani niin saa huudon pedofiili ei ole mun mielestäni mitenkään oikea paikka huutaa ko. asiaa (tiesikö huutajakaan mitä huutaa?)


TPS:n fanitoiminnan vetäjä on saanut tuomion pedofiliasta. Rikos on tehty ja tuomio on langetettu. TÄSSÄ se kauhea on lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö, EI pedofiilille huudetut pedofiilihuudot.

Tässä kysyn sinulta jösta, TIEDÄTKÖ SINÄ MISTÄ SINÄ TÄÄLLÄ HUUTELET? Siltä ei ainakaan näytä.
-Punavalkoiset,Vaasan ylpeydet, ollaan hokkisportti Vaasasta-
-06-
 
Viestit: 449
Liittynyt: 25 Maalis 2012, 02:51

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja jösta » 02 Loka 2015, 13:44

65200 kirjoitti:Saanko arvata? suosikkiruokasi on katkarapuvoileivät?


eivät ole ikävä kyllä sun harmiksi :(
jösta
 
Viestit: 35
Liittynyt: 17 Huhti 2013, 12:07

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja jösta » 02 Loka 2015, 13:49

-06- kirjoitti:
jösta kirjoitti:ymmärrän että joskus roiskuu ylitse mutta ei sentään voi olla että joka käänteessä korostetaan sanomaa "voima sanoilla" esimerkiksi kun kuuluu sielä puhuja pöntöstä ensimmäisenä että " nyt v***u jokainen kädet ylös" en varmasti nosta käsiä koska tuonkin voisi ilmaista mielestäni paremmin


Eli änget itsesi fanikatsomoon ja kieltäydyt osallistumasta. Kun kaikki muut paitsi sinä ja pari sinuntapaista janaria kieltäytyy yhteisestä toiminnasta, vedät herneen nenään. Just niin.

jösta kirjoitti:tai kun viereisessä istuma katsomossa istuu vieras fani niin saa huudon pedofiili ei ole mun mielestäni mitenkään oikea paikka huutaa ko. asiaa (tiesikö huutajakaan mitä huutaa?)


TPS:n fanitoiminnan vetäjä on saanut tuomion pedofiliasta. Rikos on tehty ja tuomio on langetettu. TÄSSÄ se kauhea on lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö, EI pedofiilille huudetut pedofiilihuudot.

Tässä kysyn sinulta jösta, TIEDÄTKÖ SINÄ MISTÄ SINÄ TÄÄLLÄ HUUTELET? Siltä ei ainakaan näytä.



miksi en ylläty että ymmärsit väärin en kieltäydy osallistumasta vaan jätän osallistumasta siinä vaiheessa kun eka huuto on että "nyt V***U jokainen mukaan" mielestäni oli paljon parempi nyt tappara pelissä kun tuli c'moon yms eikä heti jotain voima sanaa

ja tämä itteni tarkoittama pedofiili huutelu tapahtui hifk pelissä jossa ei tietääkseni ollut tps kannattajia paikalla...
jösta
 
Viestit: 35
Liittynyt: 17 Huhti 2013, 12:07

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja muuttohaukka » 02 Loka 2015, 15:52

En nyt tiedä mihin osaan Sundom stå:ta "jösta" on itsensä "ängennyt", mutta itse ainakin pidän selvänä, että mitä lähempänä capoja seisoo, sitä vahvemmin odotetaan osallistuvan kannustukseen. Samalla pidän selvänä, varsinkin nyt kun motarin pääty on penkitetty, ettei kaikki seisomapaikoilla halua tai uskalla laulaa kurkun täydeltä. Ymmärrän hyvin capojen turhautumisen kun jengiä ei kiinnosta lähteä mukaan chantteihin, mutta liiallinen aggressio ei edesauta tilannetta mitenkään. Pahimmassa tapauksessa jengi jättää kokonaan tulematta hallille. Se ei ainakaan ole kenenkään etu.

Kun itse joskus kymmenkunta vuotta sitten aloin käymään hallilla en lätkäfanina (ja ei-Sportfanina) juurikaan osannut arvostaa Sundomin päädyn kannatuskulttuuria. Tosin tuolloin nuo "jöstan" esille tuomat kielteiset ilmiöt saattoivat olla isommassa roolissa kuin tänään, tai sitten muisti on valikoiva. Hyvien hetkien kautta pikkuhiljaa kipinä kuitenkin syttyi, niin Sportia kuin kannattajakulttuuria kohtaan ja nyt olen jo vuosien ajan rääkynyt sydämeni kyllyydestä Sundomin päädyssä, osallistuen välillä myös hieman kyseenalaisempiin huuteluihin. Kaikkein ala-arvoisimmat jutut, kuten yllä mainitut pedofiilihuudot jätän kuitenkin suosiolla väliin. Tunnen pinnallisesti kyseisen jutun taustat, mutta kyseessä on niin inhottava asia, etten hyväksy yleistämistä muihin.

Se mitä haluan sanoa on, että kukaan ei tule Sundomin päätyyn ensimmäistä kertaa ja ala heti laulamaan, vaan se vaatii aina oman aikansa. Se myös edellyttää, että tuntee itsensä tervetulleeksi. Jos vastaanotto on luokkaa "laula, tai painu vittuun täältä", on hyvin todennäköistä että iso osa jättää jatkossa tulematta. Motarin päädyn penkittämisen johdosta meillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kehittää kannattajakulttuuria Vaasassa ja Suomessa aivan uudelle tasolle. Meillä on Suomen suurin yhtenäinen seisomakatsomo ja maan parhaat fanit. Ei mokata tätä, eihän.
"Olen ollut tähän saakka hiljaa, mutta jossain se raja menee ja se raja ylitettiin tänään" - Tomek
muuttohaukka
 
Viestit: 567
Liittynyt: 04 Syys 2013, 15:18
Paikkakunta: Wasa

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja jösta » 02 Loka 2015, 21:09

Kiitos muuttohaukka! Itse vietän reunoilla aikaani ja taputan kyllä ja laulan mutta vain suomeksi ei ruotsi itseltä taitu millään tapaa

Ja kuten yllä mainittiin voi tuo tarun hohtoinen sundomstå olla joillekkin vähän jopa vaikeasti lähestyttävä ja sillä että ei olla liian agressiivisia saadaan "uudet" jopa helpommin omata sundomtå:n omaksi paikakseen jolloin varmasti myös tunnelma kasvaa
jösta
 
Viestit: 35
Liittynyt: 17 Huhti 2013, 12:07

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja t.m.a.l » 02 Loka 2015, 21:37

muuttohaukka kirjoitti:En nyt tiedä mihin osaan Sundom stå:ta "jösta" on itsensä "ängennyt", mutta itse ainakin pidän selvänä, että mitä lähempänä capoja seisoo, sitä vahvemmin odotetaan osallistuvan kannustukseen. Samalla pidän selvänä, varsinkin nyt kun motarin pääty on penkitetty, ettei kaikki seisomapaikoilla halua tai uskalla laulaa kurkun täydeltä. Ymmärrän hyvin capojen turhautumisen kun jengiä ei kiinnosta lähteä mukaan chantteihin, mutta liiallinen aggressio ei edesauta tilannetta mitenkään. Pahimmassa tapauksessa jengi jättää kokonaan tulematta hallille. Se ei ainakaan ole kenenkään etu.

Kun itse joskus kymmenkunta vuotta sitten aloin käymään hallilla en lätkäfanina (ja ei-Sportfanina) juurikaan osannut arvostaa Sundomin päädyn kannatuskulttuuria. Tosin tuolloin nuo "jöstan" esille tuomat kielteiset ilmiöt saattoivat olla isommassa roolissa kuin tänään, tai sitten muisti on valikoiva. Hyvien hetkien kautta pikkuhiljaa kipinä kuitenkin syttyi, niin Sportia kuin kannattajakulttuuria kohtaan ja nyt olen jo vuosien ajan rääkynyt sydämeni kyllyydestä Sundomin päädyssä, osallistuen välillä myös hieman kyseenalaisempiin huuteluihin. Kaikkein ala-arvoisimmat jutut, kuten yllä mainitut pedofiilihuudot jätän kuitenkin suosiolla väliin. Tunnen pinnallisesti kyseisen jutun taustat, mutta kyseessä on niin inhottava asia, etten hyväksy yleistämistä muihin.

Se mitä haluan sanoa on, että kukaan ei tule Sundomin päätyyn ensimmäistä kertaa ja ala heti laulamaan, vaan se vaatii aina oman aikansa. Se myös edellyttää, että tuntee itsensä tervetulleeksi. Jos vastaanotto on luokkaa "laula, tai painu vittuun täältä", on hyvin todennäköistä että iso osa jättää jatkossa tulematta. Motarin päädyn penkittämisen johdosta meillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kehittää kannattajakulttuuria Vaasassa ja Suomessa aivan uudelle tasolle. Meillä on Suomen suurin yhtenäinen seisomakatsomo ja maan parhaat fanit. Ei mokata tätä, eihän.



Viisaita sanoja, amen!
t.m.a.l
 
Viestit: 201
Liittynyt: 11 Joulu 2012, 00:11

Re: fanito,

ViestiKirjoittaja Prudden » 02 Loka 2015, 23:10

$aata.na! Kirjoitin jo muka kivan, puolipitkän esseen tänne, kunnes tää rakkine päätti päivittää itsenä taustatallentamatta. Siksi siis lyhyt ja jopa vihainen viesti uudestaan...

Ensiksi Jöställe ja kumppaneille sanoisin, että valitettavaa, että motarin pääty teidän suhteen päätettiin penkittää. Seison silti ainakin osaltani tämän päätöksen takana tukevasti, koska en näe yhtään ainoata negatiivista syytä miksi ei olisi.

Sundom Ståsta pari sanaa... Mitenköhän aloittaisin, etten ketään loukkaa ja että tuon oman näkemykseni ainoastaan esiin..


Sundom Stå ja RA:n sekä U06:n (ei tarvi tuntea"koodinimiä") luoma kannattajailmiö on jotain, mitä ei missään muualla tässä maassa ole tarjolla. Kyseessä on kiekkopiireissä ilmiö, joka tunnetaan sen äärimmäisyyksiin viedystä tunteesta, intohimosta ja seurarakkaudestaan. Tästä pitää oppia olemaan ja olla ylpeä, vakkei kaikkea niistä huudoista allekirjoitakaan. Jo se, että puhutaan tämän maan ja Ruotsia lukuunottamatta ehkä jopa koko kiekkomaailman suurimmista ilmiöistä ja sen tuomasta statuksesta tuo mukanaan tiettyjä harkittujakin ylilyöntejäkin. Osa näistä, itse asiassa suurin osa tulee pelkästään tunteen mukanaantuomina.

Totta helvetissä siellä tulee niitäkin huutoja mukana, joista ei olla niin ylpeitä, mutta se on silti osa kulttuuria, raukkautta ja intohimoa, eli myös osaa siitä kuuluisasta yksi meistä ideologiasta.

Ollaan siis yleitä siitä, mitä nuo nuoret jaksaa tuoda vuosi toisensa toisensa jälkeen mukanaan. Aina se ei ole niin kivaa kuultavaa, mutta usko pois, se tulee AINA sydämestä! Aina pääasia on kuitenkin loppuviimein seuran etu, siksi se generoi välillä myös yliläikkymisiäkin.

Ollaan siis ylpeitä siitä, mitä kannattajalkulttuurimme on luonut ja luo. Eikä aleta heti heittelemään kiviä. Jos meno on sydämelle liian rankkaa, suosittelen istumakatsomoa, varsinkin C-katsomon perimmäisiä lohkoja, joissa Sportia myös kannatetaan aktiivisesti, mutta ei (aina) huudella rumia. :)

Ja sanottakoon nyt puolustuspuheeksi vielä se, että ei, en ole yksi nykyisistä rääväsuisista nuorista, jotka keskii milloin mitäkin metkuja tai huutoja. Olen silti yksi niistä 80-luvun puolivälin kusipäistä, jotka tätä ilmiötä oli luomassa. Ei se silloinkaan ihan säädyllistä ollut, mutta aikahan kuultaa muistoja. :)

Annetaan nuorien näyttää omat kyntensä ja tehdä omat temppunsa. Aina ne ei varmastikaan ole pressikelpoista tavaraa, mutta kunahan perinne säilyy, arvostetaan sitä. Itse ainakin näin teen ja tulen tekemään. Go RA nuoret ja U06, go! Respect!

Ja nyt ne modet voi poistaa mun tunnarit täältä, kiitos!
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Mollan » 03 Loka 2015, 07:07

Kouvola - Lappeenrahta 30.-31.10. Lähtö perjantaina 30.10. kello 9:00 kaupungintalolta. Tämä matka vain jäsenille, hinta 120€ sisältäen matkat, yöpymisen hotellissa (Cumulus Kouvola) ja otteluliput molempiin otteluihin. Sitovat ilmottautumiset 15.10. mennessä. Lähdemme isolla bussilla mikäli lähtijöitä vähintään 24. Mikäli lähtijöitä vähemmän, matka toteutetaan 14 hengen pikkubussilla johon pääsevät nopeimmin ilmottautuneet. Ilmottautumiset tuttuun tapaan vaasansportinkannattajat@gmail com. ilmoitattautyumisen yhteydessä nimi ja puhelinnumero.
Terv. RA
Mollan
 
Viestit: 948
Liittynyt: 01 Elo 2006, 20:42

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Mollan » 18 Loka 2015, 10:23

Seruava Haastis Mika Järvinen.
Jos on Mikalle kysytävä laita tänne van sun Kysymys- Vimeistä ens vikon keskiviiko.
Mollan
 
Viestit: 948
Liittynyt: 01 Elo 2006, 20:42

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja morooni » 20 Loka 2015, 15:26

Moi

En tiedä meneekö kysymys oikeaan osoitteeseen mutta kiinnostaa että millä aikataululla faniporukka yleensä tietää näistä vieraspeli reissuista?

Itseä kiinnostaisi lähteä mukaan ekaa kertaa ja järkätä omasta piiristä helposti 10 henkeä matkaan mutta aikataulu hommiin monesti kaatuu kun tieto tulee turhan lähellä peliä..

Onko se lähtökohtaisesti niin että tampere/pori viikonloppu peleihin ollaan järkkäämässä bussia?

kiitos vastauksista etukäthen.
morooni
 
Viestit: 178
Liittynyt: 16 Huhti 2012, 10:17

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 20 Loka 2015, 23:53

Vaasassa kannattajatoiminta on ainutlaatuista tässä maassa. Ei pilata sitä läpsyttimillä, eihän!!??
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja patrik707 » 21 Loka 2015, 08:38

morooni kirjoitti:Moi

En tiedä meneekö kysymys oikeaan osoitteeseen mutta kiinnostaa että millä aikataululla faniporukka yleensä tietää näistä vieraspeli reissuista?

Itseä kiinnostaisi lähteä mukaan ekaa kertaa ja järkätä omasta piiristä helposti 10 henkeä matkaan mutta aikataulu hommiin monesti kaatuu kun tieto tulee turhan lähellä peliä..

Onko se lähtökohtaisesti niin että tampere/pori viikonloppu peleihin ollaan järkkäämässä bussia?

kiitos vastauksista etukäthen.


http://redarmy.fi/
patrik707
 
Viestit: 189
Liittynyt: 09 Elo 2013, 11:57

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Mollan » 22 Loka 2015, 08:03

morooni Jukka Murtonen on meiden vieraspeli reisut vastava laita vaika sille e-mail vaasansportinkannattajat@gmail.com hän vasta sun kysymykset varmaan.
Mollan
 
Viestit: 948
Liittynyt: 01 Elo 2006, 20:42

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Mollan » 31 Loka 2015, 17:30

Mollan
 
Viestit: 948
Liittynyt: 01 Elo 2006, 20:42

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja sporttis3 » 13 Marras 2015, 18:17

Tässä pari videota, joita vois näyttää vaikka ennen peliä Sundom Stån sivu- ja yläkatsomoille, jotta nekin uskaltaisivat/kehtaisivat lähteä mukaan kannustukseen. Jos Vaasassa on Suomen parasta kannattajakulttuuria, niin vielä on aika *sensuroitu* pitkä matka saksalaisten ja ruotsalaisten "veljiemme" kannatukseen…….

https://www.youtube.com/watch?v=xQZQWmn2E9k

https://www.youtube.com/watch?v=Ws_kmio ... ture=share

Ajassa 0:47 ja 4:02 tulee "Shal-lal-lal-lal-lal-lal-laa.. ihan vähän tykimmin… katso nämä, ja mieti, voisitko vaikka huomenna, lauantaina Ässät -pelissä, osallistua omalla panoksellasi lauluun?
sporttis3
 
Viestit: 94
Liittynyt: 17 Marras 2014, 17:58

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja SPORTTIKOTKA » 14 Marras 2015, 00:05

Onpa komiaa ja hienolta kuulostavaa toimintaa varsinkin tämä AIK:n taltiointi. Voi jospa joskus meilläkin voisi olla näin vaikka onkin nyt lätkästä kyse. Jollakin chantilla SundomStån pitäisi saada sivut vuorolauluun.
Stadistakin päin tuulee vielä punavalkoinen puhuri....
SPORTTIKOTKA
 
Viestit: 1020
Liittynyt: 02 Elo 2005, 19:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Hartsportti » 22 Marras 2015, 14:51

Kopioin tähän jatkoajalta Sundomstån ajatuksia, joihin voi huolestuneena yhtyä:

"Nyt kyllä täytyy vähän avautua asiasta, josta on kirjoitettu jo otteluketjufoorumissa. Tänään, ja huolestuttavan usein aiemminkin, oli Sundom Stå kyllä todella aneeminen. Ollaan taulukossa kympin sakissa, lauantai-ilta, viikon ainoa kotipeli ja mitä vittua? Porukka on kuin koomassa, kaikki ADHD:t vetänyt jotain rauhoittavia? Osa nuokkuu ja osa räplää kännyköitään. Noin 70% päädystä alkaa muistuttaa turisteja, jotka vaan tulee hengailemaan sinne. Ei *sensuroitu*. Capon ympärillä on sellainen 6x3 metrin porukka, jotka laulaa, ja sitten jo vaimenee aika huolella sivuille ja ylöspäin mentäessä. On kyllä ihan turha haikailla jonkin "Suomen parasta kannattajakulttuuria" -sloganin perään, jos kannustus on tota tasoa. Sekä Ultraseilla että RA:lla on kyllä peiliinkatsomisen paikka, turisteihin oon jo uskoni menettänyt, paitsi ehkä sitten play offeissa joku vuosi nää GH:t sinne survoo kuin maailmanomistajat ekan kerran moneen vuoteen ihan jurrissa kannattamaan. Itse vetelin ihan ytimessä eilen ja tänään, sekä huomennakin, joten on siis kanttia sanoa."

Uskon, että tämä on noteerattu aktiivien toimesta, ja eilenhän pari extra capoa kävi kertomassa keskellä päätyä seisovalle porukalle, että mihin kuuluvat ja mitä tehdä. Helposti vain tuollainen koetaan painostavana satunnaisen katsojan toimesta, ja homma kääntyy päinvastoin ajatukseksi "mitäs siinä huudat, en varmasti laula".

Sportin liigataivalta on tullut seurattua juurikin tuon keskiosan yläpuolelta. Tällä kaudella olen huomannut, ettei tuolta keskeltä enää lähdetä kuin lyhyisiin chäntteihin, jos niihinkään. Ylemmäs on siten välillä jopa vaikea kuulla missä kohtaa laulua mennään. Ja kyllä siinä itselläkin menee fiilis pitää ääntä, kun edestä käännytään katsomaan, että kukas siellä uskaltaa laulaa tai pahimmasta tapauksessa vaihdetaan paikkaa päälle tuijottaen.

Jotain pitäisi mielestäni nyt tehdä. Mutta mitä? Miten saada jäyhä suomalainen avaamaan suunsa? Toimisto alentaa oluen hintaa? "Lupa laulaa" tms. puhutteleva kannanotto äänekkään kannattamisen puolesta? Sekoittaa hieman pakkaa hajauttamalla äänekkäitä kannattajia isommalle alueelle? Lähteä ihan perusasioista, kuten mistä laulujen sanoja voi ylipäänsä opetella?

Vaikea yhtälö, mutta omalta osaltani olen ainakin valmis siirtymään alemmas ja pitämään enemmän ääntä, ja haastan myös muita, jotka tuntevat piston kotka-sydämessä, tekemään samoin. Ehkä saat omalla esimerkilläsi sen vieressä seisovan hiljaisen kannattajan mukaan!
Hartsportti
 
Viestit: 56
Liittynyt: 02 Huhti 2009, 23:20
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja SportSyrän » 09 Joulu 2015, 04:18

Hitto, meidän pitäisi saada Red Armylle 3-4 rumpua kotimatseihin samanlaila kun ruotsissa saatais aivan *sensuroitu* kova meteli peleihin ja varmasti auttaisi joukkuetta, kun muutenkin ääntä lähtee.
SportSyrän
 
Viestit: 225
Liittynyt: 09 Joulu 2015, 03:41

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja sporttis3 » 11 Joulu 2015, 16:50

Tähän tyyliin taas seuraavassa kotimatsissa!

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=pgCUhjQOZhs

:D :D
sporttis3
 
Viestit: 94
Liittynyt: 17 Marras 2014, 17:58

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Prudden » 12 Joulu 2015, 00:40

Vai heti isoon maailman tyylihin?

Tykkään kyllä tosta Malmön rytmistä ja tietenkin väenpaljoudesta. :)

http://youtu.be/Yc4jKD5rAiA
Prudden
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 22:32

Re: fanitoiminta

ViestiKirjoittaja Kajtsu » 12 Joulu 2015, 00:47

Prudden kirjoitti:Vai heti isoon maailman tyylihin?

Tykkään kyllä tosta Malmön rytmistä...

http://youtu.be/Yc4jKD5rAiA


Samaa mieltä. Jotenkin olemme onnistuneet raiskamaantuon chantin suomalaisella melankolialla. Nyt se ei ole muuta kun laiska masentava ranteet auki chantti. Olen jo kauan miettinyt mitä sitä chanttia vaivaa, kun ei siitä kyllä kukaan pelaaja lähde syttymään.. Malmö näyttää miten chantin voi laulaa, ilman että kuullostaisi siltä, että joku lähisukulainen olisi äskettäin kuollut.

"emme koskaan luovuuutaaaaa" Ei ole ikinä laulettu niin jo luovuttaneella äänellä. Vähän energiaa, asennetta ja jämäkkyyttä siihen kiitos.
Kajtsu
 
Viestit: 600
Liittynyt: 28 Joulu 2013, 21:17


Paluu Keskustelut - Diskussion

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa